Mikä minä olen?
Ihminen käsitetään pääsääntöisesti biologiseksi, fyysiseksi kehoksi, jonka osien joukossa esiintyy yhtenä myös henki. Sairaudet ja henkilökohtaiset ominaisuudet mielletään fyysisenä tai kemiallisena oireena tässä mekaanisessa koneessa. Aivotutkimus on myös tuonut esille teorioita, joiden mukaan jossakin kohtaa aivoja asuu minuus eli kohta joka luo yksilön.
Yksilöllisyys on myös yritetty tyrmätä mm. meemiteorian avulla, jonka mukaan mitään minuutta ei ole olemassa vaan sekin on meemien luoma harha. Meemeiksi kutsutaan kaikkia asioita, joita siirretään ihmiseltä toiselle jäljittelyn avulla. Näitä ovat esimerkiksi kielen sanat, kertomukset, teoriat, taidot, tavat jne. joita ihmiset omaksuvat toisiltaan jäljittelemällä.
Meemi ei kuitenkaan sikiä itsekseen, vaan siihen tarvitaan aina yksilöiden päätöksiä: ihmiset ajattelevat meemin sisällön, sanovat sen ääneen, elehtivät tai kirjoittavat näkyviin. Jos emme kuitenkaan suostu ottamaan kyseistä ideaa vastaan, meemi ei pääse sisään tajuntaamme. Toisaalta pitämällä jonkin tiedon vain itsellämme, estämme osaltamme sen edustaman meemin leviämisen. Meillä on siten valinnan vapaus – ainakin periaatteessa. Jäljittelyn vaikutusten havainnollistamiseksi teoria meemeistä voi olla hyväkin oivallus. Sen merkitystä ei kuitenkaan saa liioitella niin, että ihminen leimataan sen avulla vain omaa tahtoa vailla olevaksi meemien kasvualustaksi.
Näkemystä ihmisestä biologisena koneena eivät ole toistaiseksi heilauttaneet tutkimukset energiaruumiista eikä niiden pohjalta noussut havainto, että ihminen on ensisijaisesti henki, jolla on toissijaisesti myös fyysinen keho. Paljon ajatusta ei ole myöskään uhrattu niille tosiasioille, että psyykkiset ongelmat eli hengen tai mielen sairaudet aiheuttavat todellisia, havaittavia fyysisiä sairauksia.
Osaan mielenterveydellisiä ongelmia on yhdistetty tietyn kemiallisen aineen, esim. serotoniinin tuotannon häiriöitä. Onko tämä syy vai seuraus? Johtuuko sairaus jonkun aineen puutteesta vai muuttuiko aineen taso sairauden johdosta? Biolääketiede on erottanut hengen ja aineen ja lyönyt niiden väliin tieteelliset taikakalunsa – pilleriteollisuuden ja lääketieteellisen teknologian.
Onko suru sairaus? Surulla on useimmiten selvä alku kuten sairauksillakin ja sille on todettavissa syytekijä, tavallisimmin läheisen menetys. Suruun liittyy monia samanlaisia oireita, joita on psyykkisissä sairauksissa; mielialan muutoksia, masennusta, epätoivoa, voimattomuutta. Mutta suruun kytkeytyy myös fyysisiä oireita – laihtumista, tukan harmaantumista joskus hämmästyttävän lyhyessä ajassa. Harva sairaus on yhtä mahtava aiheuttamaan jo silmin havaittavia ruumiillisia muutoksia kuin on voimakas, äkillinen suru.
Reaktiot ovat niin voimakkaita että ne täyttävät vaikean psyykkisen sairauden hallitsevat tunnusmerkit erittäin hyvin. Suru myös murtaa aineen: suru ja sen pohjana olevat tapahtumat, siteiden katkeamiset, johtavat usein niinsanottujen todellisten sairauksien syntyyn. Suru lisää niiden riskiä kaksin-kolminkertaisesti. Terveydenhuollon pitäisi tuntea samanlaista kiinnostusta kaikkia surevia kohtaan kuin se nyt on kiinnostunut esim. kohonneesta verenpaineesta tai liiallisesta kolesterolista.
Ydinfysiikka on törmännyt mielenkiintoisiin ongelmiin pilkkoessaan materiaa yhä pienempiin osiin. Esimerkiksi pöydän pinta on meille sileä ja kova. Huipputehokkaan elektronimikroskoopin läpi se näyttää aivan toisenlaiselta: ne osoittavat pöydän koostuvan melkeinpä pelkästä tyhjyydestä, jossa atomien ytimet elektroniverhoineen ovat tavattoman kaukana toisistaan. Ihminen näyttää elävän kahden tyhjyyden välissä, avaruuden ja mikrokosmoksen, mutta on itsekin samalla tavalla rakentunut – melkein sananmukaisesti yhtä tyhjän kanssa.
Yritettäessä selittää atomitason ilmiöitä ja aineen pienimpiä osasia on fysiikassa kehitetty komplementaarisuuskuvailu, joka tulkitsee aineen pienimmät osaset yhtä aikaa sekä aalloiksi että kiinteiksi hiukkasiksi. Komplementaarisuus tarkoittaa siis ristiriitaista teoriaa, joka pitää sisällään kahta toisiaan täydentävää mutta samalla toisensa pois sulkevaa osateoriaa.
Kvanttifysiikan komplementaarisuudessa hiukkasteoria kuvaa aineen epäjatkuvuutta, aaltoteoria taas sen jatkuvuutta. Ristiriitaisuudestaan huolimatta ne molemmat on sisällytettävä aineellisen todellisuuden kuvailuun. Eräille bioinformaatikoille ihmisen fyysinen ruumis edustaa aineen epäjatkuvuutta, energiaruumis taas sen jatkuvuutta yli kuolemaksi kutsutun ainesiirtymän, jonka jälkeen minuus jatkaa olemassaoloaan jonkinlaisena informaatiokompleksina.
On sanottu että atomitason komplementaarisuus ja tilastollinen kausaliteetti aineen ominaisuuksina muistuttavat enemmänkin ajatuksen kuin mekaanisen aineen käyttäytymistä. Aine katoaa näkyvistä ja alkaa käyttäytyä kuin henki.
Joidenkin tutkijoiden mukaan jumalien nimet eri kulttuureissa ovat sormia, jotka osoittavat kohti tuntematonta. Houkat tuijottavat sormea.
