Voiko ihminen vaihtaa kanavaa?
Carlos Castaneda kertoo mm. kirjassaan Unennäön Taito kokemuksistaan ja ajoista jotka hän vietti yaqui-intiaanin ja noidan, don Juan Matusin oppilaana. Hänen oppimansa noituus ei kuitenkaan ollut sellaista millaiseksi me länsimaiset ihmiset sen perinteisesti käsitämme: toisiin ihmisiin suunnattuna yliluonnollisten voimien käyttönä tai henkien manaamisena paranormaalien ilmiöiden aikaansaamiseksi.
Don Juan selitti että että meidän maailmamme, joka uskomuksemme mukaan on ainutlaatuinen ja ehdoton, on vain yksi monista, yhteen ryhmittyneistä maailmoista, jotka sijaitsevat sisäkkäin kuin sipulin kerrokset. Vaikka meidät on energeettisesti ehdollistettu havaitsemaan vain oma maailmamme, don Juanin mukaan meillä on yhä tallella kyky astua noihin toisiin maailmoihin, jotka ovat yhtä todellisia, ainutlaatuisia, ehdottomia ja mukaansatempaavia kuin tämä omamme.
Hän myös selitti maailmankaikkeuden olemusta kuin paraskin fyysikko: “kaikki on energiaa, koko maailmankaikkeus on energiaa. Normaalisti pidämme varmana että maailma koostuu konkreettisista esineistä. Mutta kun ponnistelemme ankarasti, voimme havaita energian energiana. Silloin meillä olisi molemmat vaihtoehdot käytössämme.”
Kun ihminen kykenee havaitsemaan energian suoraan he näkevät kaiken sisimmän, myös maailmankaikkeuden olemuksen. Muinaisten noitien mukaan maailmankaikkeuden olemus muistuttaa valolankoja jotka ulottuvat äärettömyyksiin, kaikkiin mahdollisiin suuntiin. Ne ovat kuin loistavia nauhoja jotka ovat ihmisjärjelle selittämättömällä tavalla tietoisia itsestään.
Heidän mukaansa ihmisillä on kokoomapiste, jonka avulla me aistimme. Kun kokoomapiste on tavallisessa paikassaan, aistiminen ja tietoisuus näyttävät olevan normaaleja päätellen ihmisen käyttäytymisestä. Mutta kokoomapiste voi myös siirtyä tavallisesta sijaintipaikastaan ja näin tapahtuessa ihmisten epätavallinen käyttäytyminen näyttää todistavan että heidän tietoisuutensa on muuttunut.
Don Juanin mukaan suurin osa energiastamme menee oman tärkeytemme ylläpitoon, joka hänen mukaansa ei ole vain noitien pahin vihollinen, vaan myös ihmiskunnan tuhon enkeli. Selvimmin tämä näkyy loputtomassa huolessamme millaisen kuvan annamme itsestämme, ihaillaanko meitä vai ei, osaammeko käyttäytyä normien mukaisesti, pidetäänkö meistä jne. Jos kykenisimme luopumaan edes osittain itsetärkeydestämme, tapahtuisi kaksi ihmeellistä asiaa.
Me vapauttaisimme melkoisen osan energiaamme, koska sitä ei enää tarvittaisi suuruutemme illuusion kannatteluun ja toiseksi saisimme käyttöömme energiaa niin paljon että voisimme astua toiseen huomioon ja päästä näkemään välähdyksen maailmankaikkeuden todellisesta suuruudesta.
Tästä nouseekin mielenkiintoinen näkökulma esiin: kuten skitsofreniapotilaat todistavat, minätietoisuus voi kadota ja eteen astuu aivan uudenlainen maailma. Myös nykylääketieteen kyvyttömyys selittää ko. sairaus pelkästään biologisesti tukee väittämää ettei mieli ja tietoisuus koostu pelkästään neuronien yhteispelistä – ihmismieli ei ole biologinen tietokone.
R.D.Laingin esittelemät lukuisat henkilöt, jotka olivat selvinneet depersonalisaatiokokemuksestaan ehjinä kertoivat samanlaisista kokemuksista kuin Carlos Castaneda. Jos ihminen oppisi kontrolloimaan tuota “kokoomapistettään”, niin voisiko häntä sitä liikuttelemalla, vähän kuin radiokanavia etsiessään aina virittää itsensä tietylle “taajuudelle” ja nauttia sen kanavan ohjelmasta?
