Mikä on Peak Oil ja mitä se tarkoittaa?

Peak Oil tai suomeksi öljyhuippu tai öljyn tuotannon huippu ovat sanoja joista jopa valtamedia silloin tällöin mainitsee.

Mutta mikä se Peak Oil oikein sitten on? Ja ennen kaikkea mitä se merkitsee sinulle tai minulle?

Aloitetaan Peak Oil asian purkaminen uutisella jonka YLE julkaisi tammikuussa 2010. YLE uutiset kertoo Norjan öljyntuotannon olevan rajussa laskussa:

Norjan kaasun myynti kasvoi viime vuonna 103,5 miljardiin kuutioon edellisvuoden 99,3 miljardista kuutiosta.

Länsi-Euroopan suurimmassa kaasuntuottajamaassa kasvun uskotaan jatkuvan. Tänä vuonna Norjan kaasunviennin ennustetaan nousevan 105 miljardiin kuutioon.

Sen sijaan Norjan öljyntuotanto laski viime vuonna 115,5 miljoonaan kuutiometriin. Vuonna 2008 tuotantomäärä oli 122,7 kuutiota. Kuluvana vuonna öljyn tuotantomääräksi ennustetaan 108,7 miljoonaa kuutiota.

Pohjanmeren öljyntuotanto on ollut laskussa jo vuosia. Tuotannon lasku on nyt seitsemän miljoonaa kuutiota vuodessa, kolmena peräkkäisenä vuotena – jos tämän vuoden ennuste pitää paikkansa. Prosentuaalisesti siis vieläkin enemmän.

Tämä siis tarkoittaa suoraan sanottuna että Norjan öljyvarat alkavat ehtyä. Öljyn tuotannon huippu on ohitettu, nyt tuotanto laskee joka vuosi, kunnes se lakkaa.

Tämä sama ilmiö eli öljyntuotannon lasku ja lopulta romahdus tulevat tapahtumaan kaikkialla maailmassa. Tätä siis tarkoittaa Peak Oil.

Mutta miten Peak Oil vaikuttaa minun tai sinun elämään?

Suoraan sanottuna siten ettei sitä osaisi kuvitellakaan. En minäkään osannut kuvitella miten moneen asiaan päivittäisessä elämässämme halvan öljyn saatavuus vaikuttaa. Kun öljy kallistuu ja lopulta muuttuu vain harvojen ja valittujen yksinoikeudeksi, nykyinen elämäntapamme häviää.

Erittäin kattavan, lähdeviitteillä varustetun, kokonaisuuden asiasta on tehnyt Matt Savinar, LATOC-sivuston ylläpitäjä. Suomalainen bloggaaja on suomentanut LATOCin perusasiat, tosin lähdeviittaukset puuttuvat. Joten suosittelen lukemaan alkuperäisen jos osaat englantia.

Matt Savinar on kerännyt sivuilleen erittäin paljon lähdeviitteitä, joista kuka tahansa voi tarkistaa hänen väitteensä. Se on asia jota itse arvostan todella paljon. Kuka tahansa voi väittää mitä tahansa, mutta jos ei ole todisteita sanojensa tueksi – itse ainakin menetän kiinnostukseni melko pian.

Lähdeviitteitä lukemalla jokainen voi itse tehdä päätöksensä asian suhteen. Onko Peak Oil totta vai onko öljy uusiutuva luonnonvara? Korvaako ydinvoima ehtyvän öljyn energianlähteenä? Vai kehitetäänkö tekniikoita joilla voidaan hyödyntää uusiutuvia energialähteitä?

Päätös on sinun. Se voi olla elämäsi tärkein päätös, koska aikaa saattaa olla erittäin vähän

Bookmark and Share


No comments

Leave a Reply